30. tammikuuta 2012

26. tammikuuta 2012

Aamunkoi osa 1-dvd:n ekstrat: Lisää kuvia




Aamunkoi osa 1-dvd:n ekstrat: Videoita


Aamunkoi osa 1: 8 kuvaa








Rob Berliiniin Bel Amin ensi-iltaan

Elokuvan Bel Ami ensi-ilta järjestetään Berliinissä 17.2.2012, osana Berliinin elokuvafestivaalia. Robert Pattinson, Uma Thurman ja Christina Ricci osallistuvat ensi-iltaan.

Kuvia Aamunkoi osa 1-dvd:n ekstroista




Jackson Rathbonen Aamunkoi 2-haastattelu

25. tammikuuta 2012

23. tammikuuta 2012

21. tammikuuta 2012

Tänään tv:ssä: Pahan sanansaattajat

Nelonen tänä yönä klo 1.35: Pahan sanansaattajat (The Messengers/USA 2007)

Twilight-tähti Kristen Stewart esittää naispääosaa tiivistunnelmaisessa yliluonnollisessa trillerissä, jota on ollut tuottamassa myös Spider-Man- ja Evil Dead -ohjaajataituri Sam Raimi. Tarina käynnistyy, kun Solomonin perhe kyllästyy Chicagon hektiseen suurkaupunkielämään ja muuttaa auringonkukkapeltojen keskelle Pohjois-Dakotaan. Uusi kotitila kätkee seiniensä sisälle salaisuuksia, joista ovat tietoisia ainoastaan perjeen kolmevuotias Ben-poika ja 16-vuotias isosisko Jess (Kristen Stewart). Jessillä on vaikeuksia vakuuttaa aikuisia uhasta, joka käy päivä päivältä suuremmaksi.

Pääosissa: Kristen Stewart, Dylan McDermott, Penelope Ann Miller, John Corbett, William B. Davis

20. tammikuuta 2012

18. tammikuuta 2012

16. tammikuuta 2012

14. tammikuuta 2012

Uudet Aamunkoi-nuket

Näitä saa ainakin Amazonista.


Aamunkoi osa 1-dvd: Limited Box Edition

Julkaisupäivä: 14.3.2012

Ennakkotilattavissa: CDON

Sisältö:

Elokuva ja ohjaaja Bill Condonin kommenttiraita
Edwardin ja Bellan häävideo
Jacobin kohtalo
Jump to Edward and Jacob
Dokumentti "Destination Forks: The Ultimate Twilight"
Juttu Tukholman fanitapahtumasta, mukana Robert Pattinson ja Ashley Greene
6 postikorttia
1 juliste
1 hiuskampa

Edward & Bella: Lakanoiden välissä

12. tammikuuta 2012

Rob ja Ashley People's Choice Awards-gaalassa

Vettä elefanteille voitti parhaan draamaelokuvan palkinnon.









11. tammikuuta 2012

Bel Ami: 5 uutta kuvaa





Aamunkoi osa 1-dvd ennakkotilattavissa

Julkaisupäivä Suomessa: 14.3.2012

Ennakkotilattavissa: CDON

Odotettu Twilight-saagan neljäs elokuva Twilight – Aamunkoi, osa 1 avaa salaisuudet ja mysteerit mukaansatempaavasta romanttisesta eepoksesta, joka on lumonnut miljoonat katsojat ja kirjan ystävät.

Twilight – Aamunkoissa Bella (Kristen Stewart), Edward (Robert Pattinson) ja heidän rakkaansa joutuvat käsittelemään häiden, romanttisen häämatkan ja myrskyisän lapsen syntymän seurauksia. Lisäksi Jacobissa (Taylor Lautner) tapahtuu odottamaton ja tyrmistyttävä muutos Bellan ja Edwardin lapsen syntymän jälkeen.

Mukana on vielä enemmän romantiikkaa, intohimoa, juonittelua, rohkeutta ja toimintaa, joka teki jo Twilight - Houkutuksesta, Twilight - Uusikuusta ja Twilight - Epäilyksestä kansainvälisiä myyntihittejä. Twilight – Aamunkoi, osa 1 on lopun alku tälle kansainvälisesti ihaillulle elokuvasaagalle, joka käsittelee rakkautta, rajatonta ystävyyttä, uhrauksia, hyväksymistä ja loppuen lopuksi oman itsensä löytämistä.

9. tammikuuta 2012