Houkutus-vampyyrisaagan viimeisin osa, Epäilys, päättyi pääosaesittäjien Bellan ja Edwardin kihlautumiseen.
Tarinan seuraavassa osassa rakastavaisten tarinasta tulee asteen verran kuumempi ja myös elokuvan tekeminen muuttuu. Edwardin roolissa nähtävä Robert Pattinson odottaa erityisesti tulevan Breaking Dawn - Aamunkoi -elokuvan kiihkeitä "tyynynpuremis -kohtauksia".
- Minusta se on niin hassua. Kaikista maailman asioista, hän puree tyynyä, Pattinson naureskeli roolihahmonsa reaktioita People-lehden mukaan.
Vasta kihlattua Bellaa esittävän Kristen Stewartinkin kerrotaan kuvanneen tulevaa elokuvaa aiempia fyysisemmäksi. Tarinassa parille syntyy lapsi, joten jotain täytyy tapahtua ennen sitä.
- Siihen ei tule lisää toimintaa, mutta he todellakin tulevan enemmän fyysisemmiksi. No, he ovat naimisissa, Stewart kertoo ja lisää:
- Me todellakin harrastamme seksiä - vihdoin.
Robert Pattinson ja Kristen Stewartin on huhuttu seurustelevan myös valkokankaan ulkopuolella. Pari ei ole koskaan vahvistanut huhuja.
Iltasanomat