24. kesäkuuta 2010

Kaksi uutta Eclipse-kuvaa

Maria ja Royce King II.


Taylor, Kristen ja Robert Entertainment Weeklyn kannessa


Uutuus: Epäilys-palapeli

Eclipse-palapelin aiheena ovat Edward ja Bella. 1000 palaa.

Lue lisää tuotteesta

Eclipse Score esimakua

Epäilys-elokuvan musiikit sisältävä Eclipse Score julkaistaan 29.6., ja sen voi jo ennakkotilata Suomessakin.

Twilight-mania Yhdysvalloissa - sadat jonottavat teatterin edustalla

Twilight-sarjan kolmannen osan julkaisu on saanut Yhdysvalloissa valtavat mittasuhteet.

Innokkaimmat fanit ovat jonottaneet Los Angelesin LA Live Centerin luona jo sunnuntaista lähtien päästäkseen näkemään vilauksen idoleistaan elokuvan maailman ensi-illassa. Twilight - Epäilys saa virallisen ensi-iltansa 30. kesäkuuta, mutta suuri kutsuvierasjuhla järjestetään viikkoa aiemmin, torstai-iltana. Tilaisuuteen saapuvat kaikki elokuvan tähtinäyttelijät.

Vaikka fanit eivät vielä pääsekään näkemään elokuvaa, ovat he silti päivystäneet jo viisi päivää viihdekeskuksen ulkopuolella. Paikalla on jo 550 fania. Heistä ensimmäiseksi saapuneille on luvattu paikat aivan punaisen maton tuntumasta.

Lue loput Iltasanomien jutusta

Jimmy Kimmelin Eclipse-spesiaali