8. toukokuuta 2009

Aamunkoi

Twilight-saagan neljäs osa ilmestyy suomeksi 15.10.2009 nimellä Aamunkoi.

"Älä pelkää", kuiskasin. "Me kuulumme yhteen." Äkkiä minut valtasi tunne, että sanani olivat totisinta totta. Tämä hetki oli niin virheettömän oikeanlainen, ettei vähintäkään epäilyksen sijaa jäänyt. Hänen kätensä kietoutuivat ympärilleni, puristivat minut häntä vasten... Tuntui kuin jokaista hermoani kihelmöisi. "Ikuisesti", hän myönsi.

Fantasia ja painajaiset sekoittuvat vampyyriin peruuttamattomasti rakastuneen Bella Swanin vaarallisessa todellisuudessa. Suunnaton intohimo Edwardia kohtaan ja syvä yhteys ihmissusi-Jacobiin ovat repineet kahtia Bellaa, joka on nyt kaiken houkutuksen ja epäilyksen jälkeen elämänsä äärimmäisessä käännekohdassa. Hänen edessä oleva valintansa joko liittyä kuolemattomien viettelevään kerhoon tai jatkaa ihmiseloa on uhka, josta riippuu kahden heimon kohtalo.

Kun Bella on tehnyt päätöksensä, alkaa ennennäkemätön tapahtumien vyöry, joka johtaa käsittämättömiin seurauksiin. Juuri kun Bellan elämän langat vaikuttavat kutoutuneen yhteen kuin kaunein silkki, ne saattavatkin yhdessä hetkessä tuhoutua ikuisiksi ajoiksi.

Hämmästyttävä, odotettu Houkutus-sarjan päätösosa valaisee miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa vietelleen romanttisen saagan salaisuuksia ja mysteereitä. Esikoisteoksensa Houkutuksen julkaisemisen jälkeen kirjakauppiaat USA:ssa valitsivat Meyerin vuoden lupaavimmaksi esikoiskirjailijaksi. Sarjan kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa kappaletta, joista yksin Suomessa on myyty 60 000. Sarjaa on käännetty yli 20 kielelle.

Ennakkotilaa Aamunkoi

65 kommenttia:

  1. miks aamunkoin pitää ilmetyy VASTA lokakuussa ?!

    VastaaPoista
  2. Ja miksi uusi kuun pitää tulla leffateatteriin vasta marraskuussa !

    VastaaPoista
  3. En malta odottaa elokuvaa ja kirjaa...Toivottavasti saan aamunkoin synttärilahjaksi, täytän 24 päivä.Ottaa päähän tällainen odotus...Ei sitä jaksais odottaa mut täytyy kestää.

    VastaaPoista
  4. Itselläni on Breaking Dawn kesken. Pitäisi jaksaa lukea loppuun asti..

    VastaaPoista
  5. Osittain harmittaa vaan ku aamunkoi on viimenen ton sarjan kirja ;s mut sitte taas siitä tulis sellanen surkee niinku kaikesta mikä jatketaan liian pitkälle. No, jaksakaa nyt oottaa siihen asti niin ehkäpä se odotus sitten palkitaan :>

    VastaaPoista
  6. En spoilaa, mutta täytyy sanoa että petyin suuresti tohon Breaking Dawn kirjaan! Ärsyttää ajaletta, että tää mahti sarja päätty näin huonosti.

    VastaaPoista
  7. Mielestäni kajastus olisi sopinut paremmin kirjan nimeksi (houkutus, epäilys, kajastus... Uusikuu tosin poikkeus.)

    Toisaalta onhan tämäkin aika runollinen kun lausuu kirjojen nimiä peräkkäin

    Houkustus, uusikuu
    epäilys, aamunkoi

    :D

    VastaaPoista
  8. Ihunaa<33 Niimpä kajastus ois ollu hyvä

    VastaaPoista
  9. <33houkutus on ihan paras!! ja Uusikuu- kirja on kans iha paras! en malta oottaa et se tullee leffaa : )<3

    VastaaPoista
  10. mie katon leffat eka,luen sitte vasta kirjat koska ainaki Houkutus oli kirjana parempi<33
    en kyllä miekää jaksas oottaa sitä leffaa<3

    VastaaPoista
  11. tuleeko kaikista twilight saagan kirjoista varmasti elokuva?? :) aivan ihanaa jos tulee. odotan kärsimättömänä.<3

    VastaaPoista
  12. kai niistä tulee siis vähän tyhmää jos ei tuukkaan...tuun kyllä vielä hulluksi ko pitää odottaa näin paljoon...:Dmutta toivottavasti odotus palkitaan: )

    VastaaPoista
  13. Jee nyt on JO Lokakuu !!!
    Täs kuus ilmestyy TWILIGHT-AAMUNKOI<3<3<3<3<3 !
    IHANAAAAAAA<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

    VastaaPoista
  14. Äh...
    Viel jonkin verran pitäis oottaa !!!
    Onneks äiti tilas mulle Aamunkoin ennakkoon!!!
    Jes <3

    VastaaPoista
  15. millo se siis ilmestyykää? se kirja siis?

    VastaaPoista
  16. ihan oikeesti,mä en jaksa oottaa !!!
    mä höpötän koko ajan siit Aamunkoi kirjasta !
    kotona, koulus siis kaikki alla !!!!
    Äääk mä tuun kohta hulluks !!!!!

    VastaaPoista
  17. Ihanaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!miljoona kertaa ihanaaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    enää tosi vähän aikaa!! oneks oon varannu sen ne menee varmaan heti!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  18. Mä melkeen itken ja kiljun tääl en malta oottaa sitä et se tulee! toi taka kansi kin kuulostaa ihan super hyvältä ``"Älä pelkää", kuiskasin. "Me kuulumme yhteen." Äkkiä minut valtasi tunne, että sanani olivat totisinta totta. ´´niin ku toi eka lause takakannestakin. oikeesti eikö se voi vaan jo ilmestyy! pitääkö faneja kiduttaa enää mä en kestä !!!!!!!!!!! perhoset leijailee vatsasta koht ulos !! mä haluan lukea sen !! enää tosi vähän aikaa! mitä vähemmän aikaa sitä piinallisempaa on odottaaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!mut surullista siinä on se et se on viiminen kirja ): Mut aina on toivoa, niinku midnighit sun ...

    VastaaPoista
  19. niinpä miks faneja pitää kiduttaa !!!!
    mäkään en jakasa kohta enää oottaa, ilmestyis ny vaan niin pääsis lukemaan sitä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  20. Enää muutama päivää aikaa tätä kidutusta !

    VastaaPoista
  21. Stephenie on kai joskus jtn sanonu, ett se tekis Breaking Davnista (Aamunkoi) kirjan jonkun muun näkökulmasta. Ihanaa, jos tekis Renesmeen näkökulmasta ! <3

    VastaaPoista
  22. äää. Eiku Breaking Dawnista.
    Tuli pikkukirjoitusvirhe... (;

    VastaaPoista
  23. ihan kaikella kunnioituksella, mut ottaa hitusen päähän kun kaikki nää näyttää joltain spämmiviesteilt :D eiks elämä ihan yleisesti ottaen olis helpompaa jos jätettäis väliin noi kahen rivin huutomerkit yms.?

    VastaaPoista
  24. niips.. mut kai me vaan halutaan luoda jotain dramatiikkaa...

    VastaaPoista
  25. Huomenna.se ilmestyy huomenna.

    VastaaPoista
  26. Hei Bella!?
    Milloin se Uusikuu tulee Suomessa elokuviin tuleeko se marraskuussa, vai onko se Englannin ensi-ilta!???

    VastaaPoista
  27. Jee !!!
    vihdoinkin se kirja on ilmestyny.
    Ja kohta luettu aivan ÄLYTTÖMÄN huvä kirja !!!!!!

    VastaaPoista
  28. Ihan SIKA hienot sivut!!!
    Käyn tääl tästä lähtien varmaa JOKA päivä!!!

    VastaaPoista
  29. Kuka toi poika tos kuvassa on sivun ylhäällä... Siin on EDWARD, BELLA ja... KUKA!?!

    VastaaPoista
  30. Siis tää kirja on ihan super hyvä!! mut kun se loppuu sanaan loppu, se on niin hirveen lopullista.

    VastaaPoista
  31. aivan ihana kirja <3
    kannattaa lukee

    VastaaPoista
  32. Mä haluun jo päästä lukemaan tota aamunkoita <3! I love TWILIGHT!

    VastaaPoista
  33. oli ihana kirja<33<3<33<3<3<3

    VastaaPoista
  34. Aamunkoi oli ihanaa luettavaa, olen lukenut sen sekä suomeksi että englanniksi. Loppu jää kyllä hiukan ilmaan kaiken muum jännityksen päälle. Olisipa hauskaa lukea jatko-osa vielä esimerkiksi Jacobin ja Renesmeen näkökulmasta... ;D

    VastaaPoista
  35. Twilight-leffat ovat super hyvii. Edward on hot!!!!!!!!!! jos oisin rikas ja kuuluisa nii menisin kattoo ton twilight-uusikuun tuhat kertaa ja menisin kattoo edwardii lifenä !!<333

    VastaaPoista
  36. EDWARD I LOVE EDWARD OON HULLUNA TWILIGHT LEFFOIHIN VARSINKIN EDWARDII JA (JACOB) OISIN IKI KIITOLLINEN JOS NÄKISIN EDWARDIN LIFENÄ !!!<333333333 I<3EDWARD

    VastaaPoista
  37. Mä en lue twilight kirjoi vaan meen kattoo elokuvateatteriin tai sit ostan sen DVDnä ku ne tulee <333 ainaku katon twlightii nii sen jälkeen mä katon sen ainakin 1000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000 kertaaa <33 !!

    VastaaPoista
  38. OON HULLUNA TWILIGHT LEFFOIHIN!!!EDWARD ON SÖPÖ!!

    VastaaPoista
  39. twilightii parempaa leffaa ei löydy,kosk twilight o paras leffa koko maailmas. ja edwardii parempaa miestä ei olekkaa kosk,edward on söpöin koko maailmas <333

    VastaaPoista
  40. Oii sain aamunkoin joululahjaksi ja tänään on enää vajaat 200 sivua jäljellä ! (eilen siis aloitin lukemisen :D)

    VastaaPoista
  41. Twilight <33 Iha sairaan hyvä leffa :)

    VastaaPoista
  42. Meen kattoo huome uusikuuta elokuvateatterii <333

    VastaaPoista
  43. ^ Sää edellinen, onkse muka viel leffois ??..

    VastaaPoista
  44. "Sinä.Heitit.Ruokaa.Minun.Tukkaani." Rosalie sähähti - - - se oli niin hyvä kohta... XD

    VastaaPoista
  45. Kirja luettu jo kolme kertaa !!!
    Ja monta kertaa viel luenkin :DD
    Niin PARAS kirja <3

    VastaaPoista
  46. voi mää kyl ostan sen kirjan! tyhmää ku wikipediassa oli sen kirjan arvostelut, ja siinä sanottiin että se on muka huono. mut en mä usko! onks se tosiaa hyvä? Jacob on paras- ei, parhain! Edward on ok

    VastaaPoista
  47. aamunkoi on mun mielest iha paras! :)

    VastaaPoista
  48. Kyll noi on ostamisen arvoisia ehottomasti!!!

    VastaaPoista
  49. Aivan järkyttävää tuubaa lähes koko kirja, paitsi osa niistä pätkistä, jotka oli kirjoitettu Jacobin näkökulmasta. Pahoittelut teille, jotka kirjasta piditte, mutta tämän kaltaisen kirjallisuuden julkaiseminen pitäisi kieltää lailla. Kaikkien ei tarvitse saada "onnelista loppua" ja kaikkien ei tarvitse selvitä hengissä. J.K. Rowling ymmärsi sen, miksei siis Smeyer? Liian paljon omiin hahmoihinsa kiintynyt kirjailija tekee vain hallaa, koska tarinat alkavat kiertämään kehää. Kuten näissäkin kirjoissa.

    PS. Tarkoitatte varmaankin lauseellanne "Edward on NIIIIIIII IHQ!!!!111" Robert Pattinsonia? Edwardiahan ei ole olemassa.

    PPS. Oli pakko saada tämä BD-inho pois sydämeltä, kiitos.

    VastaaPoista
  50. En oo kyl nähny noit leffoja, oon vaan nähny houkutus. mut ne kirjat on parhait mitä mä oon lukennu ja hei kelatkaa en ees oo sellanen lukija joka lukee joka viikko jonkun kirjan: )

    VastaaPoista
  51. En jaaaaksaaaaa odottaaaaa enäää!!!!
    Haluun nähä jo sen elokuvan!
    Luin sen kirjan ja se on TOSI hyvääääääääää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  52. mä luinli kaikki kirjat 5 vrk !

    VastaaPoista